Tätäkö tää on? Herään joka aamu Aavikkoketun herätykseen kun se lähtee töihin. Aamupäivät kuluvat harmaiden kotitöiden parissa ja kissan vessaa pestessä, iltapäivät pesen loputtomana kasaantuvaa pyykkiä tai juoksen kelan asioilla. Illalla teen ruokaa ja Aavikkokettu tulee töistä kotiin. Se syö, valittelee väsymystään ja jatkuvaa pääkipuaan, minkä jälkeen syöksyy nukkumaan. Mun pää hajoaaa. Tällaistako miehen kanssa eläminen tulee aina olemaan? Siivoan jatkuvasti molempien (ja vieraiden) sotkut kun mies on töissä eikä se osaa arvostaa. En viitsi puhua asioista kun se on aina vaan niin hemmetin väsynyt. Juhannuskin meni kuluneella sohvalla istuen. Haluan tehdä asioita, enkä olla jumissa neljän seinän sisällä. Tokihan voin käydä yksin siellä sun täällä, mutta se on niin... yksinäistä. Säälittävää. Joko kavereita ei juurikaan ole tai koen heidän seuransa liian työlääksi tai sitten en vain halua vaivata heitä ja olla tiellä.
jafdssssss Sjgpsr vjiods Turhauttaa. Onko edes ideaa jatkaa tällaista epävarmuutta? Tuntuu pahalta kun toisella on kaikki narut käsissään. Pelottaa se, miten joku päivä Aavikkokettu voi vaan todeta, ettei jaksa katsella minua ja sairauttani, vaan lähtee mielummin lätkimään. Kettu on kertonut, että jos olisi sinkku se kiertelisi ympäriinsä baareissa metsästäen panoseuraa. Heitti puoliläpällä tavoitteekseen tuhat muijaa kolmen vuoden sisään. Pitäkööt vittu kivaa. Mun puolesta saa riehua keskenään ihan niin paljon kuin haluaa. Äsken se tokaisi ettei pysty luottamaan muhun, joten joutui tekemään vieraskäyttäjän koneelleen. Pää räjähtää.
Se tiesi koko ajan mun sairaudesta ja nyt kun pitäisi selvitä vähän vaikeampi kausi niin se lähtee livistämään häntä koipien välissä. Ei tää ole reilua. Ei se saa leikkiä mun jo valmiiksi sekvilla tunteilla näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti