Karkea tilannepäivitys

7 kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista

Luonnos 15.2.2012

Paljon on tapahtunut parissa kuukaudessa. Erottiin J:n kanssa joulukuun alussa, enkä mä ole itkenyt sen jälkeen kertaakaan. 3 kuukautta ilman silmitöntä ahdistusta on mulle suunnattoman pitkä aika. Suhteen aikana itkin 2-3 kertaa viikossa pahaa oloa ja nyt ei ole mitään. Tuntuu törkeältä, sydämettömältä ja julmalta sanoa näin, mutta eron jälkeen olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Syöminen unohtuu usein ja muistan sen vasta pääkivun hiivittyä seitsemän - kahdeksan aikaan illalla. Muuten kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Aamuisin on vaikea päästä ylös kuvotuksen ja itseinhon takia, mutta ehkä se helpottaa ajan mittaan.

Olen varma että mut erotetaan koulusta, koska nytkin poissaoloja on kertynyt 185 tuntia, vaikka sallittu määrä olisi 40h lukuvuoden aikana. Ei mulla ole edes mitään hyvää syytä poissaoloihin. Syksyllä poissaolot johtuivat ahdistuksesta ja nyt myöhemmin laiskuuden värittämästä flunssasta. Pelottaa mennä kouluun, koska odotan vain hetkeä jolloin ryhmänohjaaja alkaa rääkymään vasten kasvoja niin että sylki lentää.

Äiti hengittää niskassa käskien etsimään töitä. Mikään ei riitä sille. En kykene vielä opiskelemaan kahdeksasta neljään joka päivä ja säntäämään siitä sitten töihin iltaisin ja viikonloppuisin. Sosiaalinen elämä kuolisi lopullisesti ja suorittaminen veisi kaiken ajan. Mä en halua tehdä töitä. Haluan elää kirjoittamalla, piirtämällä, maalaamalla, muotoilemalla, tanssimalla ja soittamalla - en painamalla töitä niska limassa ammatissa, joka ei tuo minkäänlaista iloa. En vain usko moisella elämisen olevan mahdollista.

---

26.6.2012

1.6.2011 muutettiin J:n kanssa yhteen. Oikeastaan mä muutin omaan asuntoon ja J vaan tuli mukaan norkoillen siellä päivät ja yöt, kunnes pyysin sitä maksamaan osan vuokrasta. Ehdittiin elää puoli vuotta yhdessä ennen kuin suhde päättyi eroon. Se on jännä, koska kyllä mä J:stä välitin paljonkin, mutta suhde oli itsessään kuin tökkisi hammastikulla silmään. Näin jälkeen päin ajateltuna kaksi ihmistä vaikeilla mielengterveysogelmilla ei tosiaan ole hyvä yhtälö.

Pian eron jälkeen rupesin tapailemaan erästä miestä, jonka kanssa olin jutellut muutaman kuukauden tinychatissa. Haluan kuitenkin korostaa etten jättänyt J:tä toisen miehen takia, vaan siksi, koska itse suhde oli ahdistava enkä nähnyt sillä tulevaisuutta. Meiltä puuttui keskenäinen luottamus ja kommunikaatiokyky, jotka ovat luonnollisesti elintärkeitä suhteen kestävyyden kannalta. Ajatuskatko. Tapasin miehen (sanotaan sitä vaikka Aavikkoketuksi koska Pikku prinssi on paras kirja) ensimmäistä kertaa tennispalatsissa. Hakattiin kolikkopelejä tunti ennen leffan alkua ja ihastuin aivan liian nopeasti. Ne käytöstavat ja se olemus! En uskonut että tällaisia miehiä enää olisi olemassakaan. Jo kolmansilla treffeillä tapasin Aavikkoketun äidin ja sukulaisia, mikä kauhistutti aluksi, mutta uskottelin itselleni olevamme pelkkiä kavereita. Uutena vuotena maattiin pienessä huoneessa kuusi tuntia jutellen ja katseltiin räjähdyksiä.

Aavikkokettu on pitkä, sillä on tuuheat tummat hiukset, kauniin vihreät silmät, pitkät ripset ja sen ihon sävy taittuu oliiviin. Se kuuntelee melodista elektronista musiikkia ja puhuu matalalla äänellä.

Aavikkokettu heitettiin ulos kylmään joulukuussa, minkä jälkeen se muutti mummolleen asumaan 9 neliön kotoisaan kopperoon. Vietettiin niin paljon aikaa yhdessä kuin vaan oli mahdollista. Päivät kuluivat leffoja katsellen ja lämpimään käpertyen. Mummo varmisteli jatkuvasti ettei ollut nälkä ja teki mielettömät määrät ruokaa. Se on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, jonka oon tavannut.

Haluan lisätä tähän väliin, että Aavikkokettu on ollut koko ajan tietoinen piilevästä sairaudestani, nykyään "pelkkä" rajatilapersoonallisuushäiriö (tunne-elämältään  epävakaa persoonallisuus) ja suhtautui siihen melko hyvin. Kauhistuin kuitenkin kun se sanoi lähtevänsä suhteesta heti, mikäli sairaus ottaa vallan ja homma alkaa tuntua liian vaikealta. Se pelottaa, koska lääkkeiden lopettaminen vuoden psykoterapian jälkeen on tullut ajankohtaiseksi. Viheliäisinä vieroitusoireina kummittelee ahdistuskohtauksia, "sähköiskuja", sydämen tykytystä, äänien kuulemisia ja hallusinointia, heikotusta ja pahaa oloa. Ihminen siis lyhyesti sanottuna voi tulla väliaikaisesti hulluksi. Terapeutin mukaan vieroitusoireet voivat tapauksessani kestää suunnilleen neljä kuukautta, koska olen syönyt masennuslääkkeitä niin pitkään. Neljä kuukautta mustaa on ihan liian pitkä aika. En voi lopettaa lääkitystä, koska pelkään menettäväni vieroitusoireiden takia Aavikkoketun, mutten voi parantua täysin ilman lääkityksen lopettamista. Lopettaminen pitäisi sen lisäksi tehdä kelan rahoittaman terapian aikana, joten on vain 1,5 vuotta aikaa. Paniikki iskee. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelottaa että putoan taas ja menetän kaiken.

Nyt ollaa seurusteltu Aavikkoketun kanssa  7 kuukautta ja asuttu kuukausi saman katon alla, enkä voisi olla onnellisempi.