Pää räjähtää

Tätäkö tää on? Herään joka aamu Aavikkoketun herätykseen kun se lähtee töihin. Aamupäivät kuluvat harmaiden kotitöiden parissa ja kissan vessaa pestessä, iltapäivät pesen loputtomana kasaantuvaa pyykkiä tai juoksen kelan asioilla. Illalla teen ruokaa ja Aavikkokettu tulee töistä kotiin. Se syö, valittelee väsymystään ja jatkuvaa pääkipuaan, minkä jälkeen syöksyy nukkumaan. Mun pää hajoaaa. Tällaistako miehen kanssa eläminen tulee aina olemaan? Siivoan jatkuvasti molempien (ja vieraiden) sotkut kun mies on töissä eikä se osaa arvostaa. En viitsi puhua asioista kun se on aina vaan niin hemmetin väsynyt. Juhannuskin meni kuluneella sohvalla istuen. Haluan tehdä asioita, enkä olla jumissa neljän seinän sisällä. Tokihan voin käydä yksin siellä sun täällä, mutta se on niin... yksinäistä. Säälittävää. Joko kavereita ei juurikaan ole tai koen heidän seuransa liian työlääksi tai sitten en vain halua vaivata heitä ja olla tiellä.

 jafdssssss Sjgpsr vjiods Turhauttaa. Onko edes ideaa jatkaa tällaista epävarmuutta? Tuntuu pahalta kun toisella on kaikki narut käsissään. Pelottaa se, miten joku päivä Aavikkokettu voi vaan todeta, ettei jaksa katsella minua ja sairauttani, vaan lähtee mielummin lätkimään. Kettu on kertonut, että jos olisi sinkku se kiertelisi ympäriinsä baareissa metsästäen panoseuraa. Heitti puoliläpällä tavoitteekseen tuhat muijaa kolmen vuoden sisään. Pitäkööt vittu kivaa. Mun puolesta saa riehua keskenään ihan niin paljon kuin haluaa. Äsken se tokaisi ettei pysty luottamaan muhun, joten joutui tekemään vieraskäyttäjän koneelleen. Pää räjähtää.

Se tiesi koko ajan mun sairaudesta ja nyt kun pitäisi selvitä vähän vaikeampi kausi niin se lähtee livistämään häntä koipien välissä. Ei tää ole reilua. Ei se saa leikkiä mun jo valmiiksi sekvilla tunteilla näin.

Karkea tilannepäivitys

7 kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista

Luonnos 15.2.2012

Paljon on tapahtunut parissa kuukaudessa. Erottiin J:n kanssa joulukuun alussa, enkä mä ole itkenyt sen jälkeen kertaakaan. 3 kuukautta ilman silmitöntä ahdistusta on mulle suunnattoman pitkä aika. Suhteen aikana itkin 2-3 kertaa viikossa pahaa oloa ja nyt ei ole mitään. Tuntuu törkeältä, sydämettömältä ja julmalta sanoa näin, mutta eron jälkeen olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Syöminen unohtuu usein ja muistan sen vasta pääkivun hiivittyä seitsemän - kahdeksan aikaan illalla. Muuten kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Aamuisin on vaikea päästä ylös kuvotuksen ja itseinhon takia, mutta ehkä se helpottaa ajan mittaan.

Olen varma että mut erotetaan koulusta, koska nytkin poissaoloja on kertynyt 185 tuntia, vaikka sallittu määrä olisi 40h lukuvuoden aikana. Ei mulla ole edes mitään hyvää syytä poissaoloihin. Syksyllä poissaolot johtuivat ahdistuksesta ja nyt myöhemmin laiskuuden värittämästä flunssasta. Pelottaa mennä kouluun, koska odotan vain hetkeä jolloin ryhmänohjaaja alkaa rääkymään vasten kasvoja niin että sylki lentää.

Äiti hengittää niskassa käskien etsimään töitä. Mikään ei riitä sille. En kykene vielä opiskelemaan kahdeksasta neljään joka päivä ja säntäämään siitä sitten töihin iltaisin ja viikonloppuisin. Sosiaalinen elämä kuolisi lopullisesti ja suorittaminen veisi kaiken ajan. Mä en halua tehdä töitä. Haluan elää kirjoittamalla, piirtämällä, maalaamalla, muotoilemalla, tanssimalla ja soittamalla - en painamalla töitä niska limassa ammatissa, joka ei tuo minkäänlaista iloa. En vain usko moisella elämisen olevan mahdollista.

---

26.6.2012

1.6.2011 muutettiin J:n kanssa yhteen. Oikeastaan mä muutin omaan asuntoon ja J vaan tuli mukaan norkoillen siellä päivät ja yöt, kunnes pyysin sitä maksamaan osan vuokrasta. Ehdittiin elää puoli vuotta yhdessä ennen kuin suhde päättyi eroon. Se on jännä, koska kyllä mä J:stä välitin paljonkin, mutta suhde oli itsessään kuin tökkisi hammastikulla silmään. Näin jälkeen päin ajateltuna kaksi ihmistä vaikeilla mielengterveysogelmilla ei tosiaan ole hyvä yhtälö.

Pian eron jälkeen rupesin tapailemaan erästä miestä, jonka kanssa olin jutellut muutaman kuukauden tinychatissa. Haluan kuitenkin korostaa etten jättänyt J:tä toisen miehen takia, vaan siksi, koska itse suhde oli ahdistava enkä nähnyt sillä tulevaisuutta. Meiltä puuttui keskenäinen luottamus ja kommunikaatiokyky, jotka ovat luonnollisesti elintärkeitä suhteen kestävyyden kannalta. Ajatuskatko. Tapasin miehen (sanotaan sitä vaikka Aavikkoketuksi koska Pikku prinssi on paras kirja) ensimmäistä kertaa tennispalatsissa. Hakattiin kolikkopelejä tunti ennen leffan alkua ja ihastuin aivan liian nopeasti. Ne käytöstavat ja se olemus! En uskonut että tällaisia miehiä enää olisi olemassakaan. Jo kolmansilla treffeillä tapasin Aavikkoketun äidin ja sukulaisia, mikä kauhistutti aluksi, mutta uskottelin itselleni olevamme pelkkiä kavereita. Uutena vuotena maattiin pienessä huoneessa kuusi tuntia jutellen ja katseltiin räjähdyksiä.

Aavikkokettu on pitkä, sillä on tuuheat tummat hiukset, kauniin vihreät silmät, pitkät ripset ja sen ihon sävy taittuu oliiviin. Se kuuntelee melodista elektronista musiikkia ja puhuu matalalla äänellä.

Aavikkokettu heitettiin ulos kylmään joulukuussa, minkä jälkeen se muutti mummolleen asumaan 9 neliön kotoisaan kopperoon. Vietettiin niin paljon aikaa yhdessä kuin vaan oli mahdollista. Päivät kuluivat leffoja katsellen ja lämpimään käpertyen. Mummo varmisteli jatkuvasti ettei ollut nälkä ja teki mielettömät määrät ruokaa. Se on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, jonka oon tavannut.

Haluan lisätä tähän väliin, että Aavikkokettu on ollut koko ajan tietoinen piilevästä sairaudestani, nykyään "pelkkä" rajatilapersoonallisuushäiriö (tunne-elämältään  epävakaa persoonallisuus) ja suhtautui siihen melko hyvin. Kauhistuin kuitenkin kun se sanoi lähtevänsä suhteesta heti, mikäli sairaus ottaa vallan ja homma alkaa tuntua liian vaikealta. Se pelottaa, koska lääkkeiden lopettaminen vuoden psykoterapian jälkeen on tullut ajankohtaiseksi. Viheliäisinä vieroitusoireina kummittelee ahdistuskohtauksia, "sähköiskuja", sydämen tykytystä, äänien kuulemisia ja hallusinointia, heikotusta ja pahaa oloa. Ihminen siis lyhyesti sanottuna voi tulla väliaikaisesti hulluksi. Terapeutin mukaan vieroitusoireet voivat tapauksessani kestää suunnilleen neljä kuukautta, koska olen syönyt masennuslääkkeitä niin pitkään. Neljä kuukautta mustaa on ihan liian pitkä aika. En voi lopettaa lääkitystä, koska pelkään menettäväni vieroitusoireiden takia Aavikkoketun, mutten voi parantua täysin ilman lääkityksen lopettamista. Lopettaminen pitäisi sen lisäksi tehdä kelan rahoittaman terapian aikana, joten on vain 1,5 vuotta aikaa. Paniikki iskee. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelottaa että putoan taas ja menetän kaiken.

Nyt ollaa seurusteltu Aavikkoketun kanssa  7 kuukautta ja asuttu kuukausi saman katon alla, enkä voisi olla onnellisempi.

Väsynyt tähän

Haluaisin vain olla kaunis. Tai edes siedettävän näköinen. Nätti edes jollain tavalla.

"En jaksa puhua tolle iljettävälle finninaamalle enää. Se on niin vaikea, vittumainen ja rumakin vielä. Läski ämmä, jonka olisi parempi kadota silmistä ja äkkiä. Eihän tommosen epämuodostuneen valaan kanssa kehtaa edes liikkua julkisilla alueilla! En tajua mikä mun päässä on vikana kun seurustelen moisen kanssa. Vaihdan naista heti kun joku osoittaa vähänkin kiinnostusta. Hyi helvetti miten vastenmielinen se osaakaan olla. Miksei se edes liiku? Tekisi itselleen jotain saatanan lortto! Ei tollasta jaksa katsella. Sillä ei ole enää mitään muuta annettavaa, kuin oksennusrefleksi ja kauhistuneita katseita. Jos en puhu sille, se ymmärtää minkälaista pohjasakkaa oikeasti on ja jättää mut rauhaan. Hahah, surkuhupaisaa miten toisen ulkonäkö ei kestä päivänvaloa. Tai ylipäätään mitään muutakaan valaistusta. Ainakin sähkölasku pienenee." 

Niin mäkin sua J

Oon kyllästynyt häpeämään iljettävää ulkonäköäni. Tankotreeneissä en voi käydä, koska se on liian kallista ja salille en yksin lähde. Muthan naurettaisiin ulos sieltä. Tilaan Austraaliasta tekniikkavideon ja alan treenaamaan heti kun ruskea paketti tipahtaa postiluukusta. Siihen asti pitää tyytyä erilaisiin jumppiin. Pitää vain onnistua ajoittamaan ne niin, ettei J ole kotona. Se vaan huolestuisi turhaan eikä ymmärtäisi.

En voi nykyään katsoa edes kulmien muotoilun jälkeen tekijän naamani eteen tökkäämään peiliin, koska kuvotun ja ahdistun liikaa näkemästäni. Kasvohoidossa on vaikea olla asiakkaana, koska en ymmärrä miten tekijä ei oksenna naamalleni ällötyksestä. En käsitä miten se pystyy ylipäätään koskemaan visvaa tihkuviin, karvaisiin kasvoihini. 

Ruoan suhteen voimaan tulee uudet säännöt, jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä:

klo 7.00 Proteiinijauhetta + lasi maitoa

klo 11.00 kouluruokaa ~1/4 lautasellista ruokaa josta väh. puolet salaattia

klo 15.00 omena

klo 19.00 leipä/omena/päärynä

klo 22.00 proteiinijauhoa ja lasi maitoa 

Hissiä saa käyttää korkeintaan kerran päivässä, muuten pitää kulkea rappusia.

Everything's so much more beautiful when you're messed up