Miten tää mieliala voinkin näin laidasta laitaan. Alan hyväksyä, ettei tää itkemällä miksikään muutu. Pakko pitää pää pystyssä ja jatkaa eteenpäin. Pitää opetella olemaan onnellinen. Uudella tavalla kokonainen. Korjata nurkkiin heitetyt palapelin palaset paikoilleen. Pitää ensin osata olla onnellinen yksin, ennen kuin voi löytää jonkun, jonka kanssa onnensa jakaa. Silloin kun sitä vähiten odotan, törmään ihmiseen, josta tulee mulle tärkeämpi kuin ikinä osasinkaan ajatella. Haluan edelleen uskoa rakkauteen, vaikka se ei meidän suhteessa näköjään riittänytkään. Kyllä mä tän kestän eikä elämä tähän lopu. Niinkuin vyöhyketerapeutti sanoi, mikään ei tapahdu sattumalta. Kaikella on aina joku tarkoitus. Ehkä me ei kuuluttukaan yhteen niin kuin olin luullut. Ehkä mun on tarkoitus löytää joku toinen. Vielä mä selviän tästä.
Lopetan asian turhan vatvomisen ja keskityn olemaan onnellinen. Tekemään asioita joista nautin. Leivon 500 muffinssia, tanssin koko yön, katson kaikki kaapissa olevat katsomattomat elokuvat ja kirjoitan kirjan.
Blogin ulkoasu on turhan synkkä. Koitan tehdä jotain sen suhteen.
http://www.youtube.com/watch?v=c2NNVlwOHXM&feature=related
VastaaPoista