Sattuu ihan helvetisti. Juteltiin J:n kanssa mesessä. Pettämiseen liittyviä väärinymmärryksiä, joista en tiennyt. Korjaan väärinymmärrykset, mutta se ei auta. Selitettyäni asiat J sanoo silti, ettei halua yrittää enää. Itken ja huudan, muttei tule ääntä. Ei hitto miten tän piti mennä näin. Jos olisin tehnyt yhen helvetin asian toisin, me oltaisiin vielä yhessä. Haluun kuolla, mä en jaksa tätä jatkuvaa kipua ja tuskaa. Teen kaikkeni ja se ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Ironista, että voisin jatkaa opiskeluja SKYO:ssa ja muuttaa omaan asuntoon jos eläisin niin pitkään. Sattuu liikaa. Veitset tukkii keuhkot enkä saa happea. En tiedä, uskallanko viedä henkeäni tänään. Voi olla että rupean katumaan. Jos vittu kadun niin tällä kertaa en silti soita apua. Mä en ansaitse elää.
Se ei ikinä oikeasti rakastanut mua. Koko vitun 1½ vuotta oli valhetta. Pahinta on tajuta ettei se ikinä välittänyt aidosti. Olin sille pelkkä vakipano. Yhtä tyhjän kanssa. Ainoa syy, jonka takia jaksoin elää ylimääräset 2 vuotta enkä merkinnyt sille mitään. Helvetin petetty olo. Mä en jaksa tätä enää.
Älä anna periksi. Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin, asioilla on tapana järjestyä. Sä olet taistellut niin pitkään, älä nyt heitä sitä hukkaan ja tee taistelustasi häviötäsi. Sä voitat kyllä.
VastaaPoista