Jessen kanssa ollaan asuttu saman katon alla pian kaksi kuukautta, siitä varmaan kerroinkin jo. Nyt kuvioihin on tullut kaksi kissaa, jotka pitäisi totuttaa elämään sovussa. Toinen on äidin luolta kymmenen vuotias vanhus ja kullanruskea on 5 vuotta nuorempi Jessen kissa. Pitää soittaa äiti hakemaan Minni pois. Se mouruaa ja sihisee tauotta, vaikka eilen illalla käyttäytyi ihan nätisti hyväksyen Sissin olemassaolon.
Laskujen maksaminen on ollut hankalaa toimeentulotuen käsittelyn ja koko sen yliampuvan paperisotkun kanssa säätäminen vie voimat. Ketuttavaa. Nyt olen 700euroa velkaa äidille ja pelottaa, miten pystyn maksamaan rahat takaisin.
Syömisistä: Alkuvuodesta rasvaprosentti oli 20,9 ja nyt kävin mittauttamassa sen lukema oli 24,8. Naisten normaali rasvaprosenttihan on 20-30, joten mun pitäisi olla ihan tyytyväinen tulokseen. Syvällä sisimmissäni haluaisin kuitenkin rasvaprosentin takaisin siihen kahdenkympin tienoille. Tiputtaa pois rasvaiset 5 prosenttia. Ei se kuitenkaan järjellä ajateltuna kannata jos putoaakin vahingossa kuiluun.
Vaatteiden ostaminen on muuttunut taas tuskaksi. Totuin mukavaan kokoon 36 ja siihen, miten 38 kokoiset farkut roikkuivat päällä. Nykyään on ihme jos lantioltani mahdun edes 40 kokoisiin farkkuihin! Kuvottavaa. Kaikki hameetkin pitää hankkia koossa LARGE. Kokolappukin huutaa että pitäisi olla normaalimman kokoinen, eli medium tai vielä mielummin small. Pieni on siroa, toisin kuin isoa, jättiläismäisen valtavaa tarkoittava rääkyvä lappu. Nöyryyttävää. Peilin edessä en koe näyttäväni sietämättömän vastenmieliseltä, vaan pidän siitä miten leveä lantioni korostaa melko kapeaa vyötäröä. Vaatteita etsiessä ahdistuu ja viha nousee savuna ylös. En mä nyt niin valtava ole että kaikkien kauniiden riepujenkin pitäisi siitä ilkkua. Pitää kai jättää vaatteiden ostaminen vähäksi aikaa. Olen ylpeä siitä, miten olen pikkuhiljaa alkanut oppia hyväksymään vartaloni sellaisena kuin se on.
Mielialojen vaihtelu on rauhoittunut vähän. En kuitenkaan enää uskalla juoda paria siideriä enempää. Viimeksi kun join painostuksen ja juomapelin ansiosta vähän liikaa, parvekkeen kaiteella makaaminen tuntui oikein mahtavalta idealta.
Halusin lisätä havainnollistavia kuvia jotta itsekin huomaisin miten olen lihonut ja ehkä siten ymmärtäisin panostaa terveellisempään ruokavalioon. Kävin kaikki koneella olevat kuvat läpi, mutten löytänyt yhtäkään kuvaa vuosilta 2006-2010, jossa mulla olisi tiukka paita. Muutenkin inhoan kuvattavana olemista, koska hyvällä tuurilla yksi otos kahdestasadasta onnistuu. En missään vaiheessa ollut sairaalloisen laiha (kiitos suklaapatukka ja piltti päivässä -dietin<3), mutta alipainoinen kuitenkin. Kevyimmillään painoin 45kg, eli 10-15 kiloa vähemmän kuin nyt. En tiedä tarkkaa lukua koska en halunnut tänne asuntoon vaakaa, koska siitä ei kuitenkaan seuraisi mitään hyvää. Viimeisestä kuvasta huomaa selkeästi miten maha on paisunut muodottomaksi. Muuten en huomaa juurikaan eroa. Miten ihminen voi lihoa yli kymmenen kiloa ilman selkeää muutosta ulkonäössä? Ei se ole mahdollista. En vain näe itseäni kuin muut. Pitää olla pienempi, kevyempi. Höyhen. Ehkä se vaaka olisi kuitenkin ihan hyödyllinen. Olisi ainakin helpompi pitää läskit kurissa ja kutistua.
Kuvia vuosilta 2008 ja 2009
Pari viikkoa sitten otetut kuvat:
Olet tosi kaunis, älä todellakaan välitä siitä rasvaprosentista! Ihanaa, että sulla menee osin paremmin kuin ennen. Tsemppiä sulle kamalasti <3
VastaaPoistaps. Minäkin haluan kissan! (:
Sä oot kyllä edelleen tosi hoikassa kunnossa, älä nyt lannistu! Voimia paljon♥
VastaaPoistaMä oon asunu pupen kanssa nyt 3 kuukautta ja meil ei oo kissoja vaikka olisin halunu, mut tyhmä vuokramamma ei anna meijän ottaa ::( oot tosi kaunis ja hoikka <333333 satasydäntäjavoimahaleja. Tiedän miltä susta tuntuu <333
VastaaPoistaNuo sun pari viikkoa sitte otetut kuvat on erittäin hyvä kuva siitä että oot oikeasti tosi hoikka vieläki!! Sussa ei oo mitään ylimäärästä, muuta kun ahdistusta, toivoisin voivani viedä sen pois <3
VastaaPoista