Niin onnellinen, että surffailen ruohonkorsilla

Hoitokokouksessa lääkäri vihjaa, että mulla olisi rajatila persoonallisuushäiriö. Selittäisi ainakin ihmeelliset mielialanvaihtelut ja impulssiivisuuden. "Pääsen" kuulemma piakkoin päiväosastolle, vaikka vastustan ajatusta. En koe sairaalajaksoa enää tarpeelliseksi.

Matkustan bussilla isän luo espooseen, niinkuin joka toinen viikko perjantaisin on tapana. Ovella kaksi pientä poikaa juoksee tervehtimään iloisesti ja äitipuoli halaa hymyillen kuuluisaa tekohymyään. Vien tavarani alakertaan teurastamoon. Kutsutaan mun ja pikkusiskon huonetta teurastamoksi, koska se on niin kolkko. Seinät ja katto ovat valkoisesta tiilestä, eikä ikkunoitakaan ole kuin todella kapea kurkistusluukku katonrajassa. Toisaalta mielummin meillä on huone ylipäätään, kuin että jouduttaisiin nukkumaan viikonloppuisin retkisängyissä.

Jutellaan isän kanssa siitä rikosilmoituksesta, mun sunnuntaiyöllisestä lääkehimosta ja yleisestiottaen tulevaisuudesta. Isä sanoo arkipäiväisesti voivansa tukea taloudellisesti mun itsenäistymisprosessia = ei tarvitse erota kosmetologikoulusta, vaan voin jatkaa opiskeluja syksyllä! Olen varmaan puolen vuoden ajan panikoinut, että miten saan rahat riittämään kun muutan omilleni. Nimenomaan sen takia olen koittanut epätoivoisesti metsästää oppisopimuskoulutuspaikkaa ja stressannut mahdollisista töistä. Ihanan helpottava tunne. Tuntuu kuin palaset alkaisivat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Musta tulee vielä jotain suurta. Ei välttämättä suurta teidän mittakaavassa mutta kuitenkin. Mä olen tyytyväinen elämään.

Vyöhyketerapiassa virolainen nainen kehuu energian virtausta. Kaikki tukokset on poistettu ja ne ovatkin pysyneet hyvin loitolla. Olen kuulemma paljon pirteämmän ja positiivisemman oloinen kuin kolme kuukautta sitten. Olen samaa mieltä.

Mitään ihmeellistä ei ole ehtinyt tapahtua. Haluisin vain hehkuttaa sitä, miten voin taas jatkaa opiskeluja ja valmistua kuten muutkin normaalit ihmiset. Luulin etten enää pystyisi siihen.

Stefani Germanotta aka Lady Gaga

Gagalta tuli uusi musavideo Judas ja uuden levyn pitäisi ilmestyä piakkoin (ellei se ole jo ilmestynyt), joten pakko hehkuttaa sitäkin. 

Syyt, miksi avrvostan Gagaa

• asenne ja provosointi
• nainen on jo itsessään taideteos
• kameleonttimaisuus
• maskeeraukset
• sanoitukset
• koreografiat 
• mahtavat puvut, erityisesti kengät
• kova työskentely uransa eteen (ei mikään "isi omistaa puol maapalloa ja mä haluun julkkiksex")

"in school i was always overshadowed by the others and i was really bullied. today when i look out over the audience, i see lots of little versions of myself. and i see myself through them. it has become my life’s work and my ambition to work for them."

You have your entire life to birth yourself into becoming 

the ultimate potential vision that you see for you.

- Lady Gaga

Ps. Vastailen huomenna kommentteihin. Tällä kertaa en muuten syö sanojani!

Päivän naurut EDIT

+ tota seuras hirvee kissatappelu eikä se suostunu uskomaan, et joona petti sitä ja just ku oisin kertonu yksityiskohtii tapahtuneesta ni se esti mut :D daemn, mikä sääli

EDIT: Teen todennäköisesti uhkailusta rikosilmoituksen. Jos käy hyvä tuuri, Carita selviää ilman sakkoja, mutta voi olla että se joutuisi maksamaan 30-60 päiväsakkoa ja päiväsakko on vähimmillään 6 euroa. Se saa siis varautua 250e - 360e sakkoihin ja jos oikein haluaisin ruveta vittumaiseksi, voisin vaatia henkisestä tuskasta 100-600e korvauksia. On se kiva kun isä on juristi.

How pathetic

Facebookissa avoinsuhdepyyntö karviselle miehelle (eli Aksulle). Onhan se varmaan parempi olla joku jonka viereen käpertyä kuin ei ketään, eikö? Aksu soittaa ihmetellen mistä on kyse. En puhu paljoa, annan hiljaisuuden täyttää aukot ja vastailen miehen kysymyksiin muutamilla sanoilla. "Ihan sama" -toistuu liian usein ja saa miehen epäilemään, olenko ylipäätään tosissani. Haha, no en hemmetissä. Aksu haluaa tavata vielä saman päivän aikana, vaikka pian on jo keskiyö. Sekopää. Sovitaan että mennään parin Aksun kaverin kanssa aamulla leffaan katsomaan Fast and the furious 5 ja pian facebook ilmoittaa meidän olevan parisuhteessa. Hip hei kaduttaa jo nyt, nukkumaan mars.

Aamulla kaduttaa. Mikä mun ongelma on! Miksi hemmetissä suostuin seurustelemaan karvaisen, sairaudetta elämänsä pilanneen, juopon niksanarkkarin, kaikkien kanssa maanneen, pahan hajuiseen, lijettävän spugen näköiseen kaverin, jolla on huulikoru, kaljan tuhrima nahkatakki, irokeesi ja merimiehen parta? Valehtelen meneväni aamulla treeneihin, jotten joutuisi viettämään junamatkaa miesten kanssa.

Tuon näköinen parta sillä on, vähän lyhyempänä ja
ilman viiksiä tosin.

Törmään Aksuun, sen kaveriin Joonakseen ja erääseen tyttöön, jonka nimeä en enää muista Tennispalatsin edessä. Kireä tunnelma. Pojat heittävät kuivaa insideläppää ja me katsellaan sitä lyhtytolppina hiljaa. Aksu koittaa keventää tunnelmaa pissakakka-juttuillaan epäonnistuen siinä surkeasti. Pojat nojailevat kaiteeseen ja sylkevät alakerrassa olevan naisen niskaan nauraen räkäisesti tämän ilmeelle. Hävettää ja raivostuttaa. Mikä muka oikeuttaa heidät räkimään muiden päälle? Peruskäytöstavat on kiva juttu joo. Aksu riuhtaisee lähelleen ja suutelee. En osaa keskittyä elokuvaan. Ajatukset pyörii J:n ympärillä ja Aksun läsnäolo ahdistaa. Haluaisin karata kesken leffan. Juosta karkuun kaikelta ja unohtaa. Tarvitsen rauhoittavia. Fast and the furious 5 ei ole ihan mun juttu, saati sitten tää koko tilanne. Turhaudun Aksun jatkuvaan "mikä sulla on" kyselyyn ja selitän olevani sairas sekopää, joka tarvitsee rauhoittaviaan. "Höhö ei se mitää, me molemmat ollaa kato tällee ylivilkkaita!", se sanoo iloisesti iskien silmää. Way to go, pässi. En jaksa alkaa avautumaan enempää tai pätemään rauhottavista, joten pidän pääni kiinni ja valehtelen meneväni taas treeneihin.

Hyppään J:lle menevään bussiin. Tekstaan haluavani jutella, eikä siinä menisi kuin muutama minuutti. Pian puhelin piippaa toivottaen tervetulleeksi. Ulkona sataa harmaata. Pelottaa. Soitan ovikelloa ja J avaa. Sisällä ei ole muita. Huoneesta kuuluu pehmeitä kitarariffejä. "Sano ettet rakasta mua. Mun pitää kuulla se sulta, koska muuten en pääse susta ikinä yli." J näyttää kiusaantuneelta. Se huokailee syvään, tuijottelee kattoa ja rapsuttaa päätään. "Tuntuu karulta sanoa mutta ei, en enää rakasta sua." Sydän tippuu lattialle hajoten sirpaleiksi. Mokasin, mutten uskonut J:n pääsevän musta noin nopeasti yli. Olin uskotellut itselleni, että vielä olisi mahdollisuus korjata asiat. Olisin ollut valmis luopumaan baarireissuista, viinasta, katkaissut yhteydet tiettyihin miehiin ja olisin voinut olla vaikka puhumatta muille miehille, jos olisin saanut J:n takaisin. Silmät täyttyy kyyneileistä. Alkaa hävettää. Käännyn ympäri lähteäkseni J:n huikatessa, mitä eilinen oli olevinaan. Vastaan että ihan sama ja suljen oven nopeasti perässäni.

Eilisestä sen verran, että nähtiin J:n kanssa, se toi mun tavarat ja annoin sille omansa takaisin. Mennään meille. Äiti alkaa huutaa, miten en tee ikinä mitään. Hajoan palasiksi. Haluan kuolla. Itken kaksi tuntia ja J uhkaa kertoa äidille aikeistani. Lähden karkuun ovet paukkuen. Juoksen portaat alas, parkkipaikan läpi kaukaisen autokatoksen taakse. Haluan poispoispois täältä. 

Ikävä on valtava, mutta kätken sen uhon alle. Tungen suuhun pussillisen pullia, litran jugurttia ja suklaata. Tanssin kuunnellen psyykkausbiisejä kuten Cherin Believe ja Gloria Gaynorin I will survivea. Voittajafiilis. Hahhaa, eipäs taida J vielä tajuta mitä menettää. Nyt se on myöhäistä katua. Puukotan sen antamaa sydäntä pitelevää apinaa useita kertoja saksilla ja heitän ikkunasta ulos. Tää se vasta on elämää. Kännykkä piippaa - uusi sähköposti.

MÄ SAAN ASUNNON !!1

Pääsisin kuulemma muuttamaan 1.6. Konalaan. Vuokra olisi 570e 41 neliöisestä yksiöstä + vesimaksu 12e. Jesjesjes. Saisin tukia ~400e ja äiti on luvannut avustaa 200 eurolla kuukaudessa, joten eläisin jonkin aikaa säästöilläni (2700e) kunnes saan oppisopimuspaikan. Äidin tullessa kotiin hehkutan saamaani sähköpostia. Se katsoo mua kuin seinähullua. "Millä rahalla ajattelit maksaa vuokran? Ethän sä ole edes työkykyinen! Mistä sä muka saisit töitä olemattomalla koulutuksellas?! Ei tule onnistumaan! Hahahhaaa oppisopimuksella muka?! Niitä koulutuspaikkoja ei saa mistään! Ihan niinkuin sä siellä muka edes pärjäisit!", äiti jatkaa huutamistaan puolen tunnin ajan ja käy läpi kaikki maailman syyt, miksi en onnistuisi. Hitto vie mähän rupean strippaamaan tai huoraamaan, jos ei mikään muu auta. Mä en vaan yksinkertaisesti voi enää asua kotona. Aina jos on vastoinkäyminen jonka saan vaivoin muutettua positiiviseksi,  äiti tulee ja hakkaa märällä rätillä naamaan. Taas kaikki on mustaa.

Lisäsin Joonan kihlatun kaverikseni naamakirjassa, jotta voisin kirjoittaa tälle tapahtuneesta. Kerroin miten asiat menivät ja toivovani että heidän suhde kestäisi tämän, toisin kuin mun ja J:n. Joonalla on ollut pian kaksi viikkoa aikaa kertoa pettämisestä kihlatulleen. Sillä on oikeus tietää. Joona flirttaili todella härskisti, eikä edes pitänyt kihlasormusta kun nähtiin. Mielestäni kihlatulla on oikeus tietää tapahtuneesta, varsinkin kun tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Joona pettää suhteessa.

Nyt Joona pommittaa viesteillä tivaten miksi lisäsin kihlatun kaverikseni. Argh. Helvetinmoista sotkua koko elämä.

Epäonnistuin - taas

Rakas äiti, Minna ja isä. Kuulakärkikynä kulkee paperilla jättäen jälkeensä sotkuisia koukeroita. Kirjoitan J:lle viestin, jossa pahoittelen tapahtuvaa ja muistutan aina rakastavani häntä. Pillerit juoksevat tanssien kurkkua pitkin. Pian alkaa huimata. Äiti nukkuu miesystävänsä kanssa viereisessä huoneessa. Näen mielessäni äidin kasvot kun se aamulla huomaa etten hengitä. En mä voi tehdä tätä sille. Se oli niin rikki jo siitä kun serkku tappoi itsensä. Minnalla pitää olla joku huolehtimassa. 

Soitan itkuisena hätänumeroon. Pian joku nainen vastaa puhelimeen. Soperran että koitin tappaa itseni ja söin purkillisen rauhoittavia, enkä enää halua kuolla äidin takia. Nainen sanoo lähettävänsä ambulanssin ja pyytää menemään alas vastaan. Päässä heittää. Vedän kulahtaneet housut jalkaan ja lähden rapun ulko-oven eteen odottamaan. Lysähdän seinää vasten istumaan. Hissin edessä on läpikuultava kauris. Räpsytän silmiä ja ravistan päätä, mutta se ei katoa. Näen käärmeen luikertelevan alas portaita pitkin. Painaudun nurkkaan koittaen olla mahdollisimman näkymätön. Läpsin vähän väliä valonkatkaisijaa, jotteivät varjot pääsisi liian lähelle. Pelottaa.

Hätäkeskuksesta soitetaan, että ambulanssi on rapun edessä. Ulkona on pimeää, eikä siellä näy mitään. Nainen keskuksesta pyytää pysymään linjoilla ja menemään ulos tarkistamaan lähistön. Tumma asfaltti tuntuu kylmältä paljaiden jalkojen alla. Kierrän talon eteen. Tie ui hetken valossa kun henkilöauto kiitää ohitse. Kävelen vielä rakennuksen sisäpihalle katsomaan, jos ambulanssi olisi onnistunut sinne eksymään. Tyhjää täynnä. Nainen sanoo ambulanssin olevan väärässä paikassa, mutta kuitenkin lähistöllä. Istun tienristeykseen odottamaan. Katuvalot eivät jostain syystä pala ja hätkähdän ilmaa viiltäviä ajovaloja. 

Muutamien minuuttien päästä pakettiauton näköinen ajoneuvo lähestyy varovasti. Heilutan käsiä, jotta se löytäisi luokseni. Ambulanssissa on punapukuinen nainen ja mies.  He kyselevät ottamistani lääkkeistä ja muusta vastaavasta. Kerron syöneeni parikymmentä rauhoittavaa, mihin nainen tokaisee vähätellen ettei se ole tappava määrä. Anteeksi, selvä homma en tee samaa virhettä toiste. Sanon etten tiedä lääkkeiden vaikutuksesta mutten halua kuolla ja siksi soitin apua. Naisella on inhottavan halveksiva ilme. Sen kasvot suorastaan huutavat "mitä hemmettiä meidät pistettiin tänne turhaan tulemaan tollasen typerän kakaran takia". Oksettaa. Mies ravistaa valkoista pulloa ja käskee juomaan sisällön. Suussa narskuu hiekanjyviä. Tuntuu kuin joisi mutaa. Hiili värjää huulet ja sormet mustiksi. Mies joutuu jatkuvasti painottamaan, että pullo on juotava tyhjäksi. Nesteet nousevat kurkkuun, mutta saan vaivoin nielaistua ne takaisin alas. Auto heiluu armottomasti puolelta toiselle. Pakotan hiilinesteen alas pitämällä nenästä kiinni.

Pian ollaan Peijaksessa ja ambulanssinainen taluttaa istumaan odotushuoneeseen. Pää alkaa painaa liikaa. Silmät muurautuvat umpeen ja hukun uneen. Kiharapäinen nainen ravistelee hereille. Sen suusta juoksee sanoja, joista en saa selvää. Sairaalasänkyyn pitkälleen ja neuloja sormiin.

Aringon noustua herätessäni hoitaja kertoo pääseväni kotiin ja tilaa taksin, koska tulin ilman kenkiä. Katson ohimennen peiliin. Silmille räjähtää pikimusta suu ja hiilen värjäämät hampaat. Näytän ihan joltain kodittomalta kerjäläiseltä. Nukun taksimatkan, herään kuskin kärsimättömiin huutoihin ja annan sille ryppyisiä seteleitä. Loppuaamu menee huolestuneiden puheluihin vastaillessa. Tuntuu kuin koko  yö olisi ollut vain yhtä outoa unta. Maha on sekaisin ja oksettaa. Enää ei tunnu miltään. 

Olisi parempi jos minua ei olisi. Enpähän onnistuisi huolestuttamaan tai satuttamaan ketään turhaan. Harmittaa.

"I've tried different ways

But it's all the same

At the end of the day

I have myself to blame

I'm just trippin'"

i’m so sick of everything

i’m so sick of

- me
- trying
- reality
- conflict
- loneliness
- being lazy
- feeling lost
- expectations
- wasting time
- falling behind
- not belonging
- feeling useless
- being awkward
- being confused
- being unhealthy
- being hypocritical
- being unintelligent
- feeling insignificant
- pushing others away
- being a terrible friend
- not knowing who i am
- disappointing everyone
- not following own advice
- the fact no one really cares
- having unrealistic ambitions
- being absolutely unmotivated
- feel disconnected from everyone
- not knowing what to do with myself
- seeing my life compared to that of others

Mä en jaksa elää. Huomenna kun kukaan ei ole kotona vedän purkillisen rauhottavia. Kukaan ei huomaa mitään ja pääsen pois tästä paskasta. Mun elämä menee päin persettä. Oon tehnyt ihan järkyttävän paljon vääriä päätöksiä, eikä niitä saa korjattua. Heti kun vähänkin olen pääsemässä syömishäiriöstä ja masennuksesta eroon, kaikki muu kaatuu päälle, enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni.

Nämä ovat oikeasti viimeiset hyvästit. Otan purkin rauhoittavia sen jälkeen kun olen saanut tämän julkaistua, kirjoitettua äidille lapun ja lähetettyä Jesselle viestin, ettei heidän tarvitse tuntea syyllisyyttä tapahtuneesta.

Haluan apua, mutta kukaan ei voi auttaa. En voi kertoa pahasta olostani, koska mut heitettäisiin suoraan osastolle. Osasto on kuin tarhaikäisen häpeänurkka. Istut 24/7 neljän seinän sisällä ja mietit mitä teit niin väärin, että sinut suljettiin sinne.

Kiitos rakkaat tuesta. En vain jaksa enää. Hyvästi.
Tsempatkaa. Jaksakaa pitempään kuin minä, älkäälä luovuttako.

♥  Leena Tuuli

Vappu ja limaisen karvainen mies

Tukahduttava olo valtaa keuhkot ja estää hapen kulkemisen. Saan kuulla koko illan vittuilua randomeilta siitä kun petin. En ole siitä ylpeä ja kadun tapahtumaa. Mielummin vain unohtaisin koko jutun tai taikoisin itseni ajassa taaksepäin tekemällä tehdyn tekemättömäksi. 

Vihreistä pulloista taikajuomaa alas ja maailma pyörii. Koska tiedän olevani helppo taikajuoman ansiosta, vannotan kaveria katsomaan etten tee mitään epäilyttävää kenenkään kanssa. Pian ne kuitenkin lähtevät tupakalle ja jään huoneeseen jumittamaan. Karvainen, viinan hajuinen mies suutelee korvaa vihjailevasti. Sanon ettei mitään tule tapahtumaan, joten ole hyvä ja lopeta. Se ei kuuntele. Lähden olohuoneeseen muiden luokse turvaan. Istun lattialle kaverin taakse rähjääntyneelle matolle, jotta mies jättäisi rauhaan. Pian karvainen kävelee olohuoneeseen ja ottaa kyljistä kiinni. Nousen vastahakoisesti seisomaan ja ennen kuin tajuan mitä tapahtuu, se nostaa olalleen ja kantaa mut takaisin huoneensa sängylle. Taas se hyökkää päälle suudellen kaulaa. Koitan työntää miestä pois tuloksetta. "Mä tiiän et sä haluut", se tokaisee virnuillen eikä lopeta. Kaveri tulee huoneen ovelle huutamaan että mitä helvettiä tapahtuu ja pääsen pois tilanteesta. 

Ahdistaa. Kurkottelen parvekkeen kaiteelta leikitellen ajatuksella, että hyppäisin alas. Ei mulla ole enää mitään menetettävääkään. Tuntemattomat juttelevat vieressä syvällisiä. Pian karvainen mies tulee takaisin ja sanoo haluavansa jutella. Se selittää parvekkeella siitä, miten haluaa seurustella mun kanssa eikä suostu tekemään epäilyttäviä ennen kuin seurustelusta on kulunut kuukausi. Kerron etten ole kiinnostunut tarjouksesta. Erosin hetki sitten enkä todellakaan ole valmis uuteen suhteeseen vielä pitkään aikaan. Mies jankkaa ja vonkaa mua tulemaan edes keittiöön juttelemaan. Suostun, mutta keittiön sijaan mies ohjaa mut huoneeseensa. Se kertoo, miten oikeasti välittää musta ja haluaa seurustella kanssani. Selitän, etten osaa seurustella vielä pitkään aikaan, eikä mitään muutakaan tule kyllä herumaan. Huoneen lattia peittyy vaatteista ja seinällä loistaa punaisista jouluvaloista tehty pentagrammi. Sukkahousut revitään alas ja huudan miestä lopettamaan. Tönin, lyön ja kiemurtelen kunnes pääsen irti. Nousen ylös, mutta mies riuhtaisee takaisin sängylle. Lyön sitä naamaan ja säntään parvekkeelle kaverin luokse turvaan kuiskien hädissäni apua. Pian sen jälkeen karataan kaverin kanssa harhailemaan bussipysäkille.

Aamulla kävellään yöpuvun shortseissa aurinkoon hakemaan pitsaa. Pää on kipeä ja  ilmassa tuoksuu kesä. Enpähän joutunut viettämään vappua yksin, vaikka eilen niin pelkäsinkin. On kai huonoseura parempaa, kuin ei seuraa ollenkaan.

Hirveä ikävä J:tä. En osaa olla hänen kanssaan, mutten osaa elää ilmankaan. Toi oli meidän leffa. Meidän piti olla yhdessä ikuisuuksiin. Suunniteltiin jopa saman katon alle muuttamista ennen kuin menin ja pilasin kaiken. Kaduttaa. En tiedä mitä haluan. Kyyneleet juoksee poskia pitkin eikä henki taaskaan kulje. 

Tukehdun.